Merjan blogi

Alkaa olla taas se aika kalentereissa, jolloin erilaiset tukiryhmät ja kampanjakokoonpanot iskevät viisaat päänsä yhteen. Äänestäjiä pitäisi tavoittaa ja vakuuttaa. Pitäisikö jakaa rintamerkkiä, postikorttia vai kenties kauppakassia? Jollain keinolla äänestäjät pitäisi saada vakuutettua, että huhtikuussa ääni kannattaa antaa demariehdokkaalle.

Puolueessa on mietitty uusia keinoja tavoittaa äänestäjiä. Soppatykkejäkin varmaan vielä tarvitaan, mutta niiden avulla uusien äänestäjien tavoittaminen taitaa olla melko epätoivoista. Hernesopan äärelle kerääntyy yleensä joukko perusdemareita toisiaan tapaamaan ja kehumaan omaa ehdokastaan. Arvokasta ja hienoa työtä tietysti sekin.

Uudeksi tavaksi tavoittaa äänestäjiä, puolue ehdottaa rohkeaa tapaa mennä etsimään ja tapaamaan äänestäjiä heidän koteihinsa. Ruusun kanssa ovikelloa soittamaan ja puhumaan politiikkaa.
Hieman vierastan ajatusta siitä, että kutsumatta kotiini tultaisiin kauppaamaan politiikkaa. Väistämättä mieleen tulee uskonnon kauppaaminen ja Jehovan todistajat, eikä tämä ajatus minua kovasti innosta.. Mutta varmasti on niitä ihmisiä, jotka ilahtuvat siitä, että joku soittaa heidän ovikelloaan ja haluaa puhua.

Politiikan markkinoinnissa pitäisi aina muistaa, että vaikka puheet ja puhuminen on tärkeää ja hyvä tapa vaikuttaa, saattaa kuitenkin olla, että vielä tärkeämpää on kuunteleminen. Kun ihmiselle tulee sellainen olo, että tuo kiireinen ja tärkeää työtä tekevä kansanedustaja tai ehdokas kuunteli ja kuuli minua, saattaa se olla ratkaiseva asia äänestyspäätöstä tehdessä. Ratkaisevampi kuin vaalilupaukset tai uudenlaisen veropolitiikan esittely.

Ehkä sen ruusun kanssa ovikelloa soittaessa ei kannattaisikaan mennä puhumaan, vaan mennä kuuntelemaan.

Kansanedustajat joutuvat käsittelemään isoja ja vaikeita asioita. Valtiontalouden kurja tilanne tai bruttokansantuotteen määrä ovat arkisesta näkökulmasta todella kaukaisia asioita kun ensin pitää ratkaista, miten lapsen saa kuljetettua lumimyräkässä päivähoitoon. Tai riittävätkö rahat kuun loppuun, missä kaupassa se kahvi oli tarjouksessa ja kuinka monta vaippaa vanhus saa käyttää vuorokaudessa? Kaikkiin näihin arjen kysymyksiin voi vastauksen löytää valtiontaloudesta tai bruttokansantuotteesta. Mutta aina ei edes vastauksia tarvita. Usein tarpeellinen vastaus on se, että kuuntelee . ”Sainpas sanottua” on monelle ihmiselle tähtihetki. Myös se, että kansanedustaja tai ehdokas puhuu samaa ”kieltä”äänestäjän kanssa ja on ”ihan-tavallinen-ihminen” merkitsee äänestyspäätöstä tehdessä paljon.

Uskon, että me löydämme keinot tavoittaa äänestäjät. Viesti ja sanoma meillä on niin hyvä, että sitä ei tarvitse korjailla ja muutella. Ja kun me maltamme kuunnella, me löydämme ne tarvittavat äänestäjät.

Minun kesäni alkaa jo helmi-maaliskuun paikkeilla. Puutarhamyymälöiden siemenkatalogit ilmestyvät ja kaikki ne ihanat pienet siemenet vievät mukanaan. Olohuoneen ikkunoiden eteen pitää raivata tilaa kylvöastioille ja pikkuruukuille. Huhti- toukokuussa alkaa taimien siirto omiin ruukkuihinsa ja hentojen kasvin alkujen totuttaminen ulkoilmaan. Tämä puutarhainnostukseni ei ole muihin perheenjäseniin tarttunut, lähinnä ihmettelevät. Teini-ikäinen tyttäreni ihmetteli taannoin Facebook-päivityksessään ” muiden äidit ulkoiluttavat koiria, meidän äiti ulkoiluttaa kukantaimia”.

Vihdoin kesäkuussa pääsen siirtämään taimia oikeille kasvupaikoilleen. Ja joka kerta tila loppuu kesken ja taas on etsittävä paikka uudelle kukkapenkille. Tämä kesä on ollut melko haastava kukkahöperölle. Vettä pitää kantaa hurjia määriä. Viikonloppu poissa kotoa ja puutarhanhoito muuttuukin elvyttämiseksi.

Mutta mieli lepää, vaikka ruumis välillä voihkiikin. Sormet mullassa vesiheinää vastaan taistellessa voi hetkeksi unohtaa kuntatalouden kurjuuden. Lounassalaattiin tarvikkeet omasta kasvihuoneesta auttavat näkemään ja kokemaan arjen suurta kaunetta. Ja toiveissa tietysti on, että kesän kauneuden kokemus kestää myös marraskuun myrskyihin saakka ja antaa voimaa tulevalle valtuustovuodelle.

Myrskyjä onkin varmaan luvassa. Säästä en tiedä, mutta kuntapäättäjinä Äänekosella jouduimme alkukesästä jo lähes myrskynsilmään. Sanan säilä lensi välillä kovaa ja korkealta. Ajauduimme tilanteeseen, jossa oikeisto- ja vasemmistopuolueet olivat jo lähes tukkanuottasilla. Päätöksiä saatiin kuitenkin aikaan ja vieläpä päätöksiä, jotka pohjautuivat demareiden esityksiin. Syksyllä meidän on taas kokoonnuttava saman pöydän ääreen ja yhteistyötä on tehtävä.
Tunteiden hieman tasaannuttua kesän korvalla päätimme, että meidän on tehtävä jotain, jotta yhteinen sävel päätöksentekoon löytyisi. Ja löytyihin se. Viime viikonloppuna Äänekoskella Jazz-hulinoissa oli mukana yllätysesiintyja, kaupunginhallituksen kuoro! Edellisillan harjoituksiin eivät aivan kaikki hallituksen jäsenet päässeet, mutta niin vain lauantaina laulaa luikautimme hyvässä yhteishengessä koko kaupunginhallitus kuntalaisen iloksi kuusi kaunista laulua. Ei tarvittu kalliita konsultteja avaamaan yhteihengen solmuja, eikä pitkiä palavereja. Laulussa on voimaa. Ja sitäpaitsi yhteisen sävelen löytäminen oli yllättävän helppoa, saimmehan kerrankin olla kaikki äänessä yhtäaikaa!

Merja